Uusi vuosi on lähtenyt itselläni käyntiin käsitöiden merkeissä, vaikkakin ompelukonetta en ole vielä pöydälle nostanut.. Mielessä toki on monenlaisia tilkkuilusuunnitelmia ja päällimäisenä idea punavalkoisesta tilkkupeitosta tyttärelleni. Pikainen silmäys kangaskaappeihin kuitenkin kertoi ettei minulla ole edes montaa punaista kangasta jossa olisi valkoiset kuviot tai edes värejä toisinpäin. Minä kun luulin että kaapeistani löytyy mitä vain.. ;)

Uudenvuoden lupaukseni oli koettaa hyödyntää kangaskaappien sisältöä, kierrättää ja vältellä uusien käsityötarvikkeiden ostamista.

Toki nettikauppojen hyödyntäminen on käynyt mielessä jo montakin kertaa, mutta toistaiseksi olen pyristellyt houkutuksia vastaan. Onneksi sentään mielessä on monta muutakin toteutettavaa ideaa, ettei tässä nyt tekemättömäksi tarvitse heittäytyä vaikka mieleisiä kankaita ei heti löytynytkään.

Netissä voi seurata ainakin Neuliksen järjestämää Luovaa mysteeri-tilkkutyötä. Minä ainakin luen jännityksellä viestit ja odottelen kuumeisesti että pääsen näkemään kuvia tekeillä olevista mysteereistä :)

Helmikuulle ajattelin jotain vaihtoa jossa voitaisiin vaihtaa niitä kangaskaappien aarteita. Tilkkuilijoillahan kun yleensä on kaikenlaisia aarteita kaapit pulloillaan ja enemmän kuin itse kerkeää käyttää.

Synttärilistan ensimmäinen osallistuja viettää kohta synttäreitään, joten muistattehan lähetellä lahjoja ajoissa.

Oikein mukavia talvipäiviä tilkkutöiden suunnitteluun :)

Elli